Voi ei, minulle on käynyt kuten varmaan suurimmalle osalle muistakin viime vaalien eduskuntavaalien ehdokkaista. Kiitos sivu on edelleenkin viimeisin päivitys näin kaksi vuotta myöhemmin. Noloa. Sen lisäksi täältä löytyy paljon tekstejä, joiden suhteen toivon, etten olisi koskaan niitä kirjoittanut. Itken verta.
Pieni tilannepäivitys voisi olla paikallaan: olen ajatellut jättäytyä arkipolitiikasta muutamaksi vuodeksi. Eduskuntavaaleihin huipentunut aloittelevan poliitikon ura ei ollut mennyt aivan suunnitellulla tavalla. N. 140 ääntä oli aika heikko suoritus, olisin varmasti pystynyt parempaankin. Suunnitelmani olivat sinänsä usein hyviä, mutta ongelma oli siinä, etten toteuttanut niitä. Esimerkiksi eduskuntavaaleissa olisin halunnut markkinoida koulupaneeleita itse ja näin saanut lisättyä niiden nuorten määrää, joille pääsisin livenä puhumaan. Soitin Alliannssin vastaavalle projektityöntekijälle ja hän oli valmis yhteistyöhön. Ainoa asia, mistä tämä suunnitelma kärsi, oli se, etten sitten soitellut kouluille ja tehnyt itse raakaa työtä. Hyvä idea, huono toteutus. Loppujen lopuksi pidin vakuuttavia paneeleita "vain" n. 2 000 nuorelle (11kpl x 100-200) mahdollisen 20 000 sijaan. Vaikka 2000 riitti läpipääsyyn varjovaaleissa, niin silti...
Vaalien jälkeen menin heinäkuussa 2011 armeijaan Parolannummelle Hämeenlinnaan Panssariprikaatiin. Siellä minut omasta halustani koulutettiin BMP-kaluston vaununjohtajaksi (BMP-2, BMP-1 ja BMP-TJ). Bemarikurssi oli... vaikea. Siellä minä yliopistossa opiskeleva vihreä olin vähän vähemmän avarakatseisten raksamiesten kanssa opiskelemassa, miten esimerkiksi vaunun moottori toimii ja kuinka kompressorin hihnat kiristetään. Kun tähän vielä lisätään se, etten ole oikein koskaan kokenut erityisen suurta nautintoa omin käsin tekemisestä ja olen pitänyt itseäni näissä asioissa huonona, niin ymmärrätte varmaan pointin. Kurssilaisetkin huomasivat, että Unkuri on kyllä vähän pihalla näistä asioista.
Kaikista haasteista huolimatta yritin sykkiä mahdollisimman paljon ja tehdä parhaani, vaikkei ympäristöni ja tehtäväni olleetkaan kovin motivoivia. Iso kiitos kuuluu varhaisessa vaiheessa korpraaliksi ylenneelle ajajalleni siitä, että selvittiin monista täpäristä tilanteista. Jälkimmäinen puolivuosi oli minulle käytännössä yhtä J-kautta, sillä olin enemmän kuin joka toinen viikko leirillä. Se vei vähän mehut vapaa-aikana tehtävältä järjestötoiminnalta ja Tampereen yliopistoon lukemiselta. Kersantti minusta silti tuli, kuten olikin ollut tavoitteena. Pitkän tähtäimen suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi.
Viime syksynä palasin Rovaniemelle takaisin opintojen pariin ilman selkeitä suunnitelmia, mitä lähivuosina tekisin. Tunnustin itselleni, etten ole vielä tarpeeksi hyvä tekemään asioita niin menestyksekkäästi, kuin itseltäni vaadin ja tiedän, että on mahdollista tehdä. Siksipä armeijan jälkeen pääasiallinen suunnitelmani on kehittyä muutaman vuoden ajan ja sitten katsoa, mitä sitä oikein tekisi. On tullut luettua ja harjoiteltua aika paljon kaikenlaisia itsekehitysoppaita ja sen sellaisia. Kehittymistä on oikeasti tapahtunut ja voin sanoa viime syksyn olleen elämäni tuottoisin ja aikaansaavin elämänjakso. Nyt keväällä tosin kehittymiseni on pikemminkin junnannut paikoillaan, mutta pidin silti puheen valtakunnallisilla Politiikan tutkimuksen päivillä. Kehittymistä on siis tapahtunut, ei suunnitelman mukaan, mutta on.
Nyt olen suunnitellut muuttaa näiden nettisivujen roolia. Tähän asti nämä ovat olleet jonkinlainen poliitikon tiedotussivu, joskin erittäin huono sellainen. Blogin konsepti ei oikein ollut minulle koskaan kovin selvä ja olin kantanut liian suuria paineita siitä, mitä sanon ja mitä kirjoitan. Ehkä en ollut vain nähnyt blogin pitämisessä hirveästi mitään mieltä. Nyt näen.
...To be continued?
