Sen Valkeakoski reissun jälkeen minussa on ilmennyt pieni hylkimisreaktio ajamista kohtaan. Joskaan se ei ole ihan niin paha, kuin mikä minulle jäi Suomi-Areenasta: aina, kun kuulen sanan ”innovaatio”, minun tekee mieli oksentaa.
En jaksa myöskään kuunnella enää radiotakaan tai autooni eksyneitä iskelmä-levyjä. Siispä kävin tässä yksi päivä kirjastossa hakemassa äänikirjan. Hyllyä läpiselatessa silmiini eksyi Täällä Pohjantähden alla. Olen miettinyt, että se olisi ihan sivistävää lukea, koska se varmasti sisältää kuvausta siitä tunnetilasta, joka on vasemmistolaisen idealogian ja toiminnan taustalla, mutta kuitenkin keskiössä. Muistelin, että Tarja Halonen on listannut sen yhdeksi hänen ajatteluaan eniten muokanneista kirjoista, joten todennäköisesti sen lukemisella olisi jokin hyöty ajatteluni kehittämiselle.
Kyseessä on ensimmäinen kuuntelemani äänikirjani. Ensimmäisen virkkeen kohdalla pärskähdin nauramaan, mutta kyllä sitä ennen pitkää tottui tähänkin kirjallisuuden imemismuotoon.
Ensimäinen havainto, jonka olen kirjasta tehnyt on mielenkiintoinen. Mahtaisikohan tästä löytää sen demarien ”ideologisen kriisin”, mistä paljon puhutaan. 2000-luvun Jussi olisi yrittäjä, joka äänestäisi kokoomusta, eikä suinkaan demareita.
Alussa Jussi siis on tökkimässä suota ja pohtimassa, olisiko siinä ainesta viljelysmaaksi. Jussi menee rovastin luo ja pyytää, että voisiko hän ryhtyä vuokralle tälle suolle, niin hän raivaisi sen.
Jussi on uupumaton ja sinnikäs, suoranainen yrittäjän esikuva ja kymmenessä vuodessa hän saa aikaiseksi torpan, joka on suurempi kuin moni omaksi omistettu maatila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti