Projekti pyörii tälläisen sanan ympärillä. Alkuperäinen sana tässä projektissa tälle oli ”knowledge-based society”. Mitä tämä (todella monisyinen!) sana tässä projektissa tarkoittaa? Toinen hemmo Allianssista, Jan Frilander, kuvasi sähköpostissa aihetta näin:
”Suomalainen sana "tietoyhteiskunta" voidaan kääntää monilla muilla kielillä korostaen eri painotuksia: käännös 'information society' käsitetään erityisesti tietoverkkojen ja tiedonkulun yhteiskuntana, kun taas tämän projektin otsikossa käytetty 'knowledge-based society' voidaan hahmottaa enemmän tutkitun tiedon ja ymmärryksen yhteiskuntana. Työ tässä projektissa meidän täytyykin aloittaa määrittelemällä projektimme aihe eli teema omasta näkökulmastamme. Mitä ilmiötä me oikeastaan pohdimme? Yhtälailla meidän pitää päättää, miten me aihepiiriä lähestymme. Ranskalaisilla on hyvin luova ja monimuotoisuutta ihannoiva, toisin sanoen paljon vapauksia antava näkemys tästä projektista ja sen tavoitteista. Ehdotankin, että heittäydymme mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön ja annamme osaksi tätä projektia juuri omannäköisemme kädenjäljen!”
Lauantaisessa tapaamisessa raaputimme pintaa vähän sieltä sun täältä menemättä vielä syvälle eri aihepiireihin. Emme myöskään kerenneet lyömään lukkoon suuntaa keskustelullemme. Eli oikeastaan tilanne on vieläkin yhtä auki kun se tuossa ylhäällä kuvataan. Aika kaameaa (ja samalla niin exponentaalisen ihanaa), vai mitä?
Koska toivon, että ihmiset kommentoisivat tähän blogiini, aion pitää pitää aina pienoisen alustuksen aina jostakin aiheesta, jotta saadaan yleisesti ottaen ajatukset liikkeelle johonkin suuntaan, ja sitten te kirjoittaisitte ajatuksianne. Tässä olisi nyt ensimmäinen teksti:
Minusta suomalaisten ajattelu tämän aiheen kanssa eroaa muiden maiden kannasta siinä, ettemme me oikeen pysty ajattelemaan tietoyhteiskuntaa ilman viestintäteknologiaa. Aina kun mä yritän miettiä toista, niin mä kuitenkin ajaudun myös toiseen. Ne kulkee käsikädessä. Ootteko samaa mieltä vai eri mieltä ja miksi? Mitä teidän mielestänne aiheemme tarkoittaa?
Lissabonin strategiassa linjataan, että EU:sta tulee maailman johtava tietoyhteiskunta. Tulkitsen tätä niin, että me EU:ssa olisimme tehokkaampia ja kilpailukykyisempiä markkinoilla, kiitos sen, että olemme tietoyhteiskunta. Meidän siis kuuluu tietää enemmän kuin toiset ja saada sillä aikaa rahaa.
Me tiedämme, että Kiinan tapaiset orjayhteiskunnat pärjäävät, koska niillä on halvempaa työvoimaa. Niillä on myös pirusti enemmän populaa, joten ne saa helposti aikaiseksi enemmän korkeasti koulutettuakin porukkaa kuin meillä. Tilanne tuntuu ajautuvan EU:n kannalta samaan, kuin mitä Suomi potee tällä hetkellä kaikilla aloilla. Muuallakin on porukkaa ja niitä on enemmän. Meidän on siis oltava parempia kuin ne muut. Olympialaisissa se on ainakin niin pirun vaikeaa...
Millä alalla meidän tulee olla parempia? Viestinnässä, nuorten kouluttamisessa, aikuisten uudelleen kouluttamisessa, tutkimustyössä, uusissa toimintatavoissa, vai missä ihmeessä? Yleistietämyksessä vai erikoistumisessa? Kai meidän täytyy olla niin pirun hyviä aivan kaikessa. Käsittelen näitä aiheita aina silloin tällöin tässä blogissa, joten niitä kaikkia ei tarvitse heti käydä.
Aloitetaan viestinnästä. Teknologia on aivan priima luokkaa. Windows Vistassa(kin) on pirusti ominaisuuksia, joita ei käytä eikä tarvitse. Kännyköissä on lukemattomia piilotettuja ominaisuuksia, joiden mahdollisuuksia emme joko jääräpäisyydessämme halua käyttää tai sitten emme vaan huomaa. Viestintäkulttuurimme ei ole vielä minusta kehittynyt TÄYTEEN potentiaaliinsa siitä, mitä se voisi jo olla. Otetaan esimerkiksi tämä blogi ja Annan (se YK-delegaatti) puheeseen vaikutusmahdollisuus. Molemmat löytyy netistä. Niissä molemmissa piilee mahdollisuus vaikuttaa suuriin asioihin. Miksi ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä nämä mahdollisuudet nähdessäänkään tartu tähän mahdollisuuteen? Vaikka teknologia mahdollistaa osallistumisen, niin silti se vaatisi vielä yhden asian. Ihmisen toiminnan. Kyse on loppujen lopuksi ihmisistä. Suurin vara suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle olisi, jos opittaisiin reagoimaan netissä ilmestyviin teksteihin samalla tavalla, kuin reagoidaan kirjoitettuun tekstiin tai kasvotusten tapaamiseen. Se olisi suuri mullistus, joka minusta saisi meidät käyttämään tietoliikenteen todellisia mahdollisuuksia.
3 kommenttia:
Tietoyhteiskunta alkaa painottua matkassa kulkevien nyrkillä murskattavien esineiden suuntaan, joten tietoyhteiskunta alkaa terminä eriytyä känny-yhteiskunnasta (celly society). Tieto on netissä, mistä sen voi uudella kännykällä napsaista talteen. Tai tietokoneella. Tai kämmenmikrolla. Tai iPodilla...
Ei ole mitään väärää nähdä suomalainen tietoyhteiskunta sellaisena kuin sen näet. Ihminen alkaa hiljalleen integroitua osaksi tietoyhteiskuntaa, ei toisin päin.
Missä meidän tarvitsisi olla parempia? Aina voi parantaa kaikessa, se on loputon parantamisen suo edessä. Mutta täytyy ottaa huomioon se, että jo nyt Suomessa on todella korkea koulutustaso. Jopa niin korkea, että korkeakouluista valmistutaan suoraan työttömyyskortistoon. Vastaus ei ole koulutuksen lisäämisessä tai edes parantamisessa, vaan kenties järkeistämisessä. Järkeistäminen olisi mahdollisesti avain siihen, että pysymme maailmanlaajuisesti kilpailussa mukana.
Tulisi entistä enemmän kiinnittää huomiota eri koulutusalojen houkuttelevuuden lisäämiseen. Tässä voimme käyttää hyödyksi teknologian suomia mahdollisuuksia. Tuodaan ja luodaan koulutuksesta tietoa lähemmäs nuoria. Esimerkiksi internetin mahdollisuuksia ei todellakaan osata täysin käyttää. Järestään ammattinvalintasivustot tuppaavat olemaan tylsiä.
Houkuttelevuuden lisäämiseksi tulee kiinnittää huomiota siihen, että huomioidaan tulevaisuuden tarpeet pitemmällekin kuin hallituskauden ajaksi.
-tiia t-
Hei!
Ajattelin esittää ajatuksiani blogin aihepiirieistä. Toivottavasti niissä on jonkinlaista pontta työskentelyllenne. Pahoittelen jos vastaukset tuntuvat viipyvän, mutta olen valitettavan laiska tarkistamaan sähköpostiani, erityisesti koska sinne tulee lähinnä gallup-kyselyiden muistutuksia ja opon ilmoituksia. Tässä onkin jo yksi tekijä tietotekniikan käyttöön liittyen, asennoitumisen ja käyttötieheyden parantaminen. Koulussani ainakin tietokoneiden yleisin käyttötarkoitus on pelaaminen, mikä on korkeintaan rentouttavaa, ei missään nimessä tuottavaa toimintaa.
Tietoyhteiskunta nimityksenäkin on eräällä tavalla harhaanjohtava. jos siinä korostetaan vietintätekniikan puolta. Tietoahan ei vielä filosofiassa ole tyhjentävästi onnistuttu määrittelemään, mutta yleisesti tutkitut ja perustellut käsitykset voitaisiin määritellä tiedoksi. Tavallaan tieto on informaatiosta jalostettu muoto. Minulla ainakin sanasta informaatio tulee mieleen erityisesti aistiärsyke. Tavallaan ärsyketulvainen yhteiskunta on sinänsä osuttava kuvaus nyky-yhteiskunnasta. Periaatteessa mainittu mielleyhtymä informmatioyhteiskunnan ja informaatiotekniikan välillä on ymmärettävä. Sanat ovat jo ulkoasultaan samankaltaisia. Kaiken lisäksi uudenaikaiset viestintälaitteet välittävät suuren osan informaatiosta. Voisi olla jopa mahdollista että työryhmä pohtisi molempia tulkintoja ja niiden yhteennivoutumista. (Auttaapa tosi paljon näkökulman rajaamisessa.)
Sinänsä EU:lla on todella hyvät edellytykset nousta maailman johtavaksi tieto- ja viestintätekniikan alueeksi. Ovathan tietoliikenneyhteyden maailman kehittyneimpiä ja erityisesti Länsi-Euroopassa on korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja käytännön osaamistakin. Esimerkiksi elektroniikkajätit Nokia, Sony-Erickson ja Philips ovat eurooppalaista alkuperää. Johtavaan asemaan ja Kinnan ohi pääsemiseksi on ehkä hyödynnettävä länsimaisen kulttuurin ja hallintojärjestelmän vahvuuksia. Sanan ja ilmaisunvapauden turvin eri maiden tutkijat ja muut toimijat voivat ja heidän tulisi vaihtaa ajatuksiaan mahdollisimman ahkerasti. Toki Euroopankin valtiot kilpailevat keskenään ja luovien ideoiden kertominen muille olisi kannattamatonta. Asiaa voisi helpottaa Euroopan entistä syvempi taloudellinen yhdistyminen.
Nyt varmaan on aika näille jo tiedossa oleville käsityksille kilpailukyvyn parantamisesta. Vaikka ajatus on kliseinen ja ristiriidassa 9-12 vuotisen (peruskoulu ja 2. aste) muodollisen ja standardoidun suurryhmäopetuksen kanssa, tulisi luovuutta ja innovaatiokykyä kehittää. Luovuuteen tulisikannustaa jo perusopetuksen aikana. Mahtaakohan vaan opettajilla olla kiinnostusta tähän palkkatasollansa ja nykyisillä ryhmko'oilla. Samalla asiaan liittyy toinenkin klisee: Määrässä emme voi aasialaisia voittaa, joten ero on tehtävä laadussa. Tieteellisessä tutkimuksessa voitaisiin yrittää parantaa tiedon varmuutta täsmällisemmillä tutkimusasetelmilla ja tarkemmilla laitteilla. Tosin tieteen luonteeseen kuuluu uudistuvuus ja tieteessä ei koskaan päästä täydellisellä varmuudella lopullisiin totuuksiin, mutta ainahan sitä voi silti yrittää. Tämän nyt siispäkäsittelee opikeastaan mainitsemaasi tutkimustyöhön ja sen kehittämiseen painottumista.
Koulutuksessa pitkälle viety erikoistuminen loisi varmaankin uusia ja edistyneempiä keskintöja ja muita innovaatioita. Ylipäätään koulutuksessa nähdään usein olevan avain menestymiseen. Nuorten koulutuksessa tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että mahdollisimman moni saisi kouluttautua haluamalleen ja kykyjään vastaavalle alalle. Näin saataisiin motivaatio ja työmielekkyys pysymään mahdollisimman korkealla. Tosin koulutuksessa, kuten työmarkkinoillakin on kohtaanto-ongelma. Tietyt alat houkuttelevat ja vetävät paremmin ja siksi niille kouluttaudutaan enemmän. Samalla taas jotkin alat kärsivät työvoimapulasta. Lähtisinkin lisäämään huonosti vetävien alojen kiinnostavuutta niinkin raadollisesta näkökulmasta kuin palkkauksesta. Uaserin juuri matalapalkka-aloille ei haluta. Jos palkkoja nostetettaisiin, kiinnostus varmaankin lisääntyisi. Omgelmana vaan taitaa olla raha, etenkin sosiaali- ja terveysaloilla. Tietysti jos nuoret saataisiin kerralla omalle alalleen, koulutukseen kuluisi vähemmän rahaa ja aikaa, joka voitaisiin käyttää tuottavaan työhön. Tosin 15-vuotias ei peruskoulu jälkeen ole vielä useimmiten valmis päättäämään itselleen parhaiten sopivaa ammattia. Lisäksi elinikäisen opiimisen periaatteita liputetaan nykyisin. Aikuisten uudelleenkouluttamisella saataisiin varmaan ratkistua kohtaanto-ongelmaa, jos paikkakiintiöt räätälöidään työelämän tarpeen mukaan. Tästä juontuu mieleeni yliopisto-opnitojen ongelmallisuus tuottavuuden kanssa. Tieteellinen perustutkimus on rahoittajien intresesseistä riippumatonta ja perustuu tutkijoiden kiinnostuksiin. Tosin ilman perustutkimusat ei voitaisi tehdä soveltavaa tutkimusta.
Toimintakyvyn parantamiseksi työ- ja opiskeluympäsistöihin ja työtahtiin tulisi kiinnittää huomiota. Jos jo opiskelijat poltetaan loppuun, ei heidän työkykynsäkään ole erityisen suuri. Työntekijöitä koskee sama: väsyneet ja kuiviinimetyt työntekijät eivät ole tehokkaita tai tuottavia. Kaiken lisäksi masentuneisuudesta ja ylistressantuneisuudesta johtuvia sairauspoissaoloja voitaisiin inhimillisemmillä työympäristöillä vähentää. Voitaisiin jopa harkita työympäristöjen inhimillistämiskonsulttejen perustamista. He voisivat kehittää fyysysiä toimitiloja ja parantaa työympäristöjä.
Ongelmana tuottavuuteen ja tehokkuuteen voi syntyä myös liiallisesta byrokaratiasta. Tuottavaa työaikaa kuluu runsaasti hakemusten, lomakkeiden, raporttien ja selvitysten tekemuiseen ja täyttämiseen. Moniportainen hallintokin vielä monimutkaistaa asiointia ja EU-tason hallinnon mukaantulo ei ainakaan ole yksinkertaistanut hallinnon kanssa asioitia. Jos hallintoa yksinkertaistettaisiin ja portaita vähennettäisiin, aikaa siirtyisi paperitöistä käytännön töihin. lisäksi valtioiden palkkakustannukset pienenisivät kun hallintovirkopja voitaisiin vähentää. Tosin työttömyysaste kasvaisi, sillä monet työpaikat ovat hallinnon ja erityisesti julkishallinnon aloilla.
Ihmisten haluttomuuteen vaikuttaa lienee taustatekijöinä mm. haluttomuus, uskalluksen ja kiinostuksen puute tai ihan puhtaasti tietämättömyys. Tavallaan uusien viestintämuotojen esiinmarssia saattaa hidaastaa yhteiskuntaa hallitsevien luokkien teknisen osaamisen vähäisyys, konservatiivinen aatemaailma ja nojaaminen paperiin pohjaavaan, painettuun, tiedonvälitykseen. Mieleeni juolahtaa myös arvelu siitä, että keskiverto nuori tietotekniikan käyttäjä assosoidaan riippuvaiseksi cs-nörtiksi.
Kaiken kaikkiaan siispä tietoyhteisunna toimivuuden takaamiseksi on oikeastaan kehitettävä kaikkia blogissasi mainittuja osa-alueita. Eräällä tavalla on siis oltava hyviä laaja-alaisesti ja erityisesti hyviä kaikessa. Kyseessä on siispä aikamoinen haaste. Työiloa projektiin osallistuville, toivottavasti näistä näkemyksistä on edes jotain hyötyä.
T: Anssi Juvela
Lähetä kommentti